X-Cellarin yrityspalvelu

Haluaisitko antaa henkilökunnallesi tai asiakkaillesi lahjaksi pullon hyvää viiniä?

– vai järjestäisitkö mieluummin hauskan ja tunnelmallisen maistelutilaisuuden?

Viini yhdistää…

Viini on lahja, joka ilahduttaa saajaansa sekä sitä vastaan otettaessa että myöhemmin siitä nautittaessa. Kuten kaikki lahjat, se on myös viesti, joka kertoo jotain antajastaan. On tärkeää valita lahjaviini viestin mukaan. Viinin välittämää viestiä voi tehostaa lisäämällä itse lahjaan vaikkapa kuvauksen viinistä, reseptin sen kanssa sopivasta ruoasta, lyhyet kirjalliset terveiset lahjan antajalta, tms. Lahjan antajan tunnus pullossa tuo hänet saajan mieleen pulloa avattaessa, vaikka lahjan saamisesta olisi kulunut pidempikin aika.

Tunnelmallisen viinitastingin voi järjestää myös virtuaalisesti

Viiniä voi lahjoittaa myös osana kokonaisvaltaista elämystä järjestämällä tastingin, jossa yhdessä maistellaan useita eri viinejä. Perinteisessä tastingissa osallistujat kokoontuvat saman pöydän tai pöytien ääreen esimerkiksi tunnelmalliseen viinikellariin kuulemaan tarinoita viineistä ja maistelemaan niitä – ruoan kera tai ilman.

Meiltä löytyy yhteensä yli puoli vuosisataa kokemusta tastingien pitämisestä ja järjestämisestä – ja myös viinien maistelusta. Vaihtoehtoja riittä alkane perustaston tastingeista, joissa vertaillaan eri rypälejakkeista tehtyjä ja/tai eri viinialueilta tai -maista tulevia viinejä, aina moniulotteisempiin tilaisuuksiin, joissa tarjoiltavat viinit on sovitettu tarjolla oleviin ruokiin tai toisinpäin tai maistelussa on esimerkiksi saman tuottajan viinejä eri vuosilta – jopa eri vuosikymmeniltä. Tällaisia tastingeja – joita olemme syksyllä 2022 brändäämässä nimellä X-Cellar X-Clusive – varten viinit hankitaan erikseen asiakkaan puolesta Euroopan kattavalta verkostoltamme.

Ensimmäiset X-Cellar X-Clusive -tastingit järjestettiin jo syksyllä 2021, mutta Covidin paluu joulun alla siirsi useat jo sovituista tapahtumista tulevaisuuteen. Esimerkkinä X-Cellar X-Clusive -tastingeista on mainittava “Viinin ja tuoksujen ilta”, jonka X-Cellar järjesti yhteistyössä tietokirjalija Ari Turusen (kuvassa) kanssa hänen uusimman teoksensa “Tuoksujen Atlas” innoittamana eräälle yritysasiakkaalle. Tilaisuudessa Turunen kertoi tuoksuista ja niiden historiasta apunaan joukko erilaisia parfyymeja ja tämän jälkeen pidettiin tasting, jonka viinit koostuivat yksinomaan aromaattisemmista lajikkeista tehdyistä viineistä. Tuoksujen ja makujen (jotka oikeastaan ovat tuoksuja nekin viittä perusmakua lukuunottamatta) merkitys ihmiselle on suurempi kuin arvaammekaan.

PS: Modernina vaihtoehtona on virtuaalinen tasting, jossa osallistujat ovat yhteydessä tastingin vetäjään ja toisiinsa tietoverkon neuvottelusovelluksen (Zoom, MS Teams) avulla maistellen kuitenkin samoja viinejä. X-Cellarilla on erityisesti virtuaalitastingeja varten kehitelty oma toimintamalli – X-Cellar VT . Yksinkertaistettuna kyse on edistyneestä logistiikkaprosessista, joka mahdollistaa pullollista pienempien tasting-annosten jakelun nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Laadukasta ja osaavaa palvelua jo vuodesta 2017

X-Cellar Oü aloitti viininmyynnin suomalaisille kuluttajille ja yrityksille vuonna 2017 EU:n määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Olemme avaamisen jälkeen palvelleet menestyksekkäästi kymmeniä yritysasiakkaita – monia useammankin kerran. Tyytyväisten yritysasiakkaidemme joukossa on niin pieniä tai keskisuuria yksityisiä yrityksiä kuin suuria pörssiyhtiöitäkin.

Valikoimmme koostuu ensisijaisesti pienten ja keskisuurten tuottajien persoonallisista viineistä, jotka on tuotettu vastuullisesti ja kestävää kehitystä tukien. Lähes kaikki viinit ovat luomua (orgaanisesti tuotettuja) tai niiden tuottaja on muuntamassa tuotantoaan orgaaniseksi. Verkkivustolla esillä olevien viinien lisäksi meillä on yhteydet laajaan verkostoon eurooppalaisia tuottajia, joilta voimme hankkia juuri teidän tarpeisiinne sopivan viinin. Jos mielessäsi on jo joku tietty viini, voimme myös selvittää sen saatavuuden.

Autamme asiakkaitamme myös mielellämme täydentämään heidän valitsemaansa lahjaa sopivalla kuvauksella viinistä ja sen taustoista tai sopivalla reseptillä, joka auttaa vastaanottajaa löytämään viinille nautinnollisen ruokaparin. Persoonallisen viestin lisääminen lahjaan nostaa sen arvoa, mutta pitää huolen myös siitä, että lahjan antaja pysyy vastaanottajan mielessä. Viinien ohella meillä on vuosien kokemusta viestinnästä ja markkinoinnista.

Yhteistyökumppaninamme toimiva kuriiriyhtiö tai Posti (pienet tilaukset) toimittaa tilaamasi viinit haluamaasi osoitteeseen tai osoitteisiin pakattuna toiveidesi mukaisesti. Tarvittaessa yhteistyökumppanimme voivat avustaa myös lahjaviinien toimittamisessa niiden lopullisille vastaanottajille. Me hoidamme Suomen valmisteverot puolestasi.

Täytä oheinen yhteydenottopyyntö, niin keskustellaan lisää

– tai ota meihin suoraan yhteyttä!

yritysmyynti(at)x-cellar.com

+358 40 545 1919 Petteri Harjula

+358 50 544 9012 Juha Rantala

Yhteydenottopyyntö

Käytämme evästeitä! Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa

Käytämme tällä sivustolla evästeitä tarjotaksesi sinulle parhaan selailukokemuksen. Mikäli jatkat sivuston käyttöä vaihtamatta evästeasetuksiasi tai painamalla "Hyväksy" -nappia, hyväksyt evästetietojen keräämisen.

Sulje